sunnuntai 30. heinäkuuta 2017

Tottelevaisuutta, hakua ja esineruutua

Tottelevaisuutta, hakua ja esineruutua tällä viikolla - siinäpä itseasiassa kaikki palveluskoirakokeen (hakukokeen) osat. 

Ruun kanssa osallistutaan näin kesälomalla neljän kerran aamukurssille Koirakoulu Naantalin aamutokoon. Keskityttiin ensimmäisellä kerralla kontaktiin, häiriöiden (muiden koirien) kestämiseen ja kasikon peruuttamiseen (eli kahden tolpan ympäri peruuteltiin kasikon muotoa). Viime keskiviikkona oltiin tyttöjen kanssa myös kentällä tottiksissa, Iines teki pk- ja peko-esteitä, Ruu keskittyi leikkimään kanssani - se oli hyvä treeni! Otettiin lisäksi ampuminen 6mm:llä, ei oltu ihan liki, meni erinomaisen hyvin.

Ruu KKN:n  tunnilla
Ruu at obedience class

Iines treenikentällä
Iines at our dog clubs training field

Ruun kanssa oltiin tällä viikolla myös TPH:n hakuryhmien esineruututreeneissä. Itse vein esineet ja treenikaveri piti koirasta kiinni kunnes palasin. Lähetys, hyvä etsintä, paluu minun luo. Erinomaista! Tämä on selvästi Ruusta hauskaa.

Ruun esineruutuesineitä
Ruu's article search items

Hakutreeneistä olikin sitten parin viikon tauko leirin ja ryhmän kesämenojen vuoksi. Ajattelin tänään olla rohkea ja ehdottaa kokeiltavaksi ruuan sijaan palkaksi palloja. Tähän mennessä siis menty hajuhakua maalimiehelle, liinassa tai ilman. Se tulee kyllä hakuradalle erittäin motivoituneena, haluaa etsiä sitä hajua, mutta ei erityisemmin viihdy siellä maalimiehellä. Lopputuloksena iloisesti yllättynyt koira joka toi onnellisena maalimieheltä löydettyä palloa minulle leikittäväksi! Kyllä se hiukan leikki maalimiehelläkin mutta kivampaa sillä oli selvästi minun kanssani. Erinomaista, tätä päästään jalostamaan. Sain sen jopa lähetettyä hienosti keskilinjalta haamulle (eli pusikossa seisoo maalimies ja heiluu, menee piiloon), olen niin iloinen tästä! Sekä myös siitä että se kulkee maalimieheltä keskilinjalle hienosti vierelläni ja annan sille vain satunnaisesti nameja (sen sijaan että kuljettaisin sen namin avulla perille). 

Ratkaisu
The solution

Iines ja aikainen aamu sateen jälkeen
Iines and early morning after a rainy dau


Obedience, search, article search this week - those actually are the components of a working dog competition (national search). Ruu is attending on a obedience course Monday mornings for four weeks. I've also done obedience (with both girls) at our dog club's field. Article search is advancing in leaps - I can send Ruu off and she searches the article and brings it to me. I've been thinking much about our search practices and how to advance in them too, I suggested today to our group that we change the treats to balls - and that worked like magic! She isn't too enthusiastic to stay with the hidden one so next time we try that she gets the ball from the hidden and comes to play with me. Finally something proper to work on!

sunnuntai 23. heinäkuuta 2017

Riisenileirillä 15.-18.7.

Olin Ruun kanssa Riisenileirillä 15.-18.7.2017, eli ensimmäiset neljä päivää yhdeksänpäiväisestä leiristä. Leiri järjestettiin Lapualla Wanhassa Karhunmäessä ja etukäteen sai valita lajeista haku, jälki, peltojälki, suojelu, tottelevaisuus, agility ja rauniot.  

Ruun kanssa olimme Jenni Sairasen peltojälkiryhmässä, treenipäiviä tuli meille kolme (su-ti). Alustana treeneissä eri rehuheinäpellot. Treenattiin n. 120 askelta pitkiä jälkiä, joissa kulmaa molempiin suuntiin, suoraa, laatikkoa, zetaa - tavoitteena rauhallisuus ja tarkkuus. Ma ja ti treeneissä otettiin uusi asia treeniin, eli jäljen lopussa ruokapurkki johon kuuluu käydä maahan, ennen kuin purkki avataan. Tämä toimintamalli on kuitenkin koiralle tuttu hakumetsästä joten yhdistäminen peltojälkeen kävi suorastaan helposti. Koirasta kyllä huomasi kolmantena päivänä, ettei se samalla tavalla enää jaksanut keskittyä, taisi pikkutytölle tulla leiriväsy! 

Kotona ollaan tehty vähän tottista ja esineruutua. Itseasiassa aika hyvä oli kun treenasin noutoja sellaisella tuunatulla kapulalla, jossa on narut päissä - koira vetää hyvin itselleen kapulaa eikä se pääse tippumaan kenenkään varpaille!

I attended Riesen Schnauzer summer camp in Lapua with Ruu in the field tracking group. The other options were search, tracking, IPO, obedience, agility and rubble search. We stayed there for four days of the nine-day camp. Emphasis in our training was accuracy and speed, also as a new thing, a box of treats in the end.
At home we've done a bit of obedience and article search. 


Videolla Ruun esineruutua (Video: Ruu doing article search)




Iines ja esineruututreeni
Iines doing article search

Ruun viimeinen peltojälki tehtynä
Ruu's last field track done

Malkakoski

Iines ui järvessä
Iines swimming in a lake

Ruu 6 kk / mo 
Totuttelua pyöräilyyn, hyvin sujui!
Getting Ruu acquainted with cycling



sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Viikko on kulunut

Kahden koiran kanssa elo ei ole vielä normaalia. Viikon takaista en pysty yhtään ajattelemaan saati puhumaan siitä. Joten nyt kirjoitankin muusta. 
Living with only two dogs isn't normal yet. I cannot think or speak about what happened a week ago, so I'll write of something else now.

Ruun hakutreenit vaikuttavat menevän eteenpäin, tänään tehtiin niin että se itsenäisesti, ilman remmitukea etsi maalimiehiä ja kävi maahan jotta sai namit. Itselleni hitaasti eteneminen on vaikeaa, vaikka tiedän sen johtavan parhaaseen lopputulokseen.
Esineruutua kokeilin eilen ekaa kertaa niin että itse vien koiran nähden esineen, ja sitten palaan koiran luo, ja lähetän koiran hakemaan - sehän toi sen esineen minulle! Ja sillä sitten iloisesti leikittiin!

Tottiksen puolella Ruu syttyy hienosti pallosta, mutta sillä menee niin pakka sekaisin että tekemisestä ei tule enää mitään. Hyvä että lelut toimivat niin, uskon että tälle tulee käyttöä!
Iineksen kanssa treenaillaan tokon avoimen temppuja ja vähän myös pk-juttuja, vaikkei sellaisiin kokeisiin ollakaan menossa. Kätevää vain kun omalla pihalla on A-este, rimaeste ja lautaeste. 

Alle viikon päästä suuntaan Ruun kanssa Lapualle Riisenileirille, jossa vietämme neljä päivää peltojälkiryhmässä. Lisää riisenileiristä voit lukea tältä nettisivulta.

Ruu advances in her search practice, she works more independently now. At obedience, she goes crazy when I show her a ball - a prize much appreciated later on, I think! Advancing also in article search, she now knows what to do. Iines practices different obedience tricks, when I'm going to compete with her, I don't yet know. Next week me and Ruu head towards Lapua, to Riesen summer camp, there we spend four days field tracking.


Ruu & bordercollie Sam

Iines & Ruu
Ruu & Pyhäjärvi
Ruu valitsemassa matkajääkaappia Riisenilerille
Ruu choosing a travel fridge to Riesen summer camp

Iines treenaa korokkeella istu-maa-seiso -vaihteluita, eipähän pääse liikkumaan!
Iines training sit-down-stand -switching on a platform - excellent!

lauantai 1. heinäkuuta 2017

Edi on poissa


Tintenfass Konrad "Edi"
BH TK2 RTK2 SERT CACIB
28.2.2008 - 1.7.2017

Edi on nyt poissa, ei enää kipuja. En unohda sinua koskaan, rakastan sinua ikuisesti.
Edi is gone now, no more pain. Never forgotten, forever loved.


Edin viimeinen aamu
Edi's last morning